Aamulehti, mielipide 23.10.2019
Silvo Kaasalainen
Kun soten menot rahoitetaan veroilla, niiden käytöstä tulisi päättää demokratian keinoin
Suuret kunnat ovat saamassa mitä vaativat – kuntalähtöisen alun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukselle. Hallitus jakaa jo ensi vuonna 70 miljoonaa euroa valtionapuja kunnille ja kuntayhtymille peruspalvelujen korjaamiseen. Tehottomuudesta syntyneet puutteet voikin paikata tätä kautta. Kuntien omaehtoiseen toimintaan hallitus ei kuitenkaan enää luota. Rahat haetaan korjausprojekteihin, joiden yhteensopivuutta valvoo viisi alueellista koordinaattoria. Kunnat saavat nyt valtion avustamina osoittaa kykynsä asukaslähtöiseen palveluun.
Hankkeella sote-keskusten toimialaa laajennetaan, joten kalliiseen erikoissairaanhoitoon joutuvat jatkossa vain potilaat, joille se on välttämätöntä. Myös sosiaalitoimi on kiinteä osa uutta palvelukeskusta, mikä estää kustannusten karkaamisen yli veronmaksajain kantokyvyn. Henkilöstön saaminen uudenlaisiin keskuksiin edellyttää kuitenkin toimintatapojen uudelleen organisointia. Nykyisistä terveyskeskuksista 40 prosenttia kärsii lääkärivajeesta.
Korjausprojektia voidaan pitää maakuntahallinnon esivaiheena. Se auttaa osaltaan toteuttamaan perustuslain vaatimat palvelujen saatavuus- ja tasa-arvovaatimukset. Maakunta on myös nykymallia tehokkaampi organisaatio tuottamaan vastinetta veronmaksajien rahoille, koska sen päätöksenteossa voidaan käyttää soten koko keinovalikoimaa. Sillä on lisäksi intressi ottaa käyttöön ennalta ehkäisevät keinot, varsinkin jos maakuntavero otetaan käyttöön.
Nykyinen sote-järjestelmämme koostuu kuntien lisäksi pääasiassa kuntayhtymistä, joilla lain mukaan on itsenäinen päätösvalta. Näiden osasten yhteensopivuudesta ei päätä kukaan. Kuntayhtymä ohjaa laskutuksellaan enemmän jäsenkuntia kuin kunnat kuntayhtymän toimintaa. Osin tästä syystä kuntien asukastaan kohti maksamat sote-kustannukset voivat vaihdella jopa kaksi ja puolikertaisesti. Kansantalous ei tällaista tuhlausta kestä.
Kun soten menot rahoitetaan veroilla, tulisi niiden käytöstä myös päättää demokratian keinoin. Kuntayhtymä ei toteuta perustuslain 121 pykälän mukaista asukkaiden itsehallintoa, vaan sen päätökset tekee puolueiden valitsema valtuusto, joka laskuttaa kustannukset jäsenkunnilta. Maakunta sen sijaan on muodostettu demokratiamallin mukaan, sillä on asukkaiden valitsema valtuusto.
Uudenmaan kunnat yrittävät tämän vuoden aikana löytää Kari Nenosen johdolla oman sote-mallinsa. Ennakkoon esillä on ollut neljän kuntayhtymän plus Helsingin malli. Muina vaihtoehtoina ovat useat itsehallintoalueet tai yksi yhtenäinen itsehallintoalue. Käytännössä itsehallintoalue vastaa maakuntaa.
On tietysti mahdollista jakaa Uusimaa useaan maakuntaan, jotka kaikki sisältävät itsehallinnon elementit. Sen sijaan kuntayhtymät eivät aitoa itsehallintoa toteuta, ja kustannustehokkaita palveluketjuja on niiden avulla vaikea muodostaa. Parhaiten soten tavoitteet voitaisiin toteuttaa yhtenäisessä Uudenmaan maakunnassa, Helsingin suuri koko on vain palvelujen organisointi- ja mitoituskysymys.
Sopisiko joku näistä malleista myös Pirkanmaalle. En näe kuitenkaan mitään järkevää syytä muodostaa alueesta useita maakuntia.
Silvo Kaasalainen
hallintotieteiden tohtori
kunnallispolitiikan dosentti