Kirjoitus on julkaistu Kuntalehdessä 8/2016 s. 69
Aluekunta on paras ratkaisu
Artikkelissa Idea aluekunnasta voimissaan (Kuntalehti 7/2016) on hämmästyttävintä se, että se ilmestyy vasta nyt. Kummaa on tietysti myös, ettei tätä parasta ratkaisumallia ole otettu vakavasti.
Perustuslain 121 § suojaa asukkaiden itsehallintoa. On omituista, että lain tulkinta on sallinut siirtää merkittävimmän osan tästä asukashallinnosta itsenäisiin kuntayhtymiin, mutta ei salli itsehallinnon palauttamista aluekuntien avulla – kuitenkin 122 §:n mukaan ”Kuntajaon perusteista säädetään lailla.” Lisäksi uudistus siirtää vielä sosiaalitoimenkin pois peruskunnista.
Kolmen miljardin säästötavoite olisi realistinen, jos nykyiset kunnat yhdistettäisiin maakuntiin. Samalla hoituisi kuntarakenneuudistus. Aluekunnilla ei olisi varaa pitää hengissä vain poliitikkojen harjoittelupaikkoja. Aluekunnassa olisi valta ja vastuu yksissä demokraattisissa käsissä, mutta sisäinen delegointi osa-alueille olisi mahdollista ja helppoa. Kunnanosavaltuustot olisivat mahdollisia.
Aluekunta poistaisi uuden hallintotason, omaisuusjärjestelyjen ja verokaton tarpeen. Se tasaisi asukkaiden palvelut ja verotuksen. Valtio säästyisi laajan byrokratian luomiselta, kun aluekunnat hoitaisivat myös soten. Verotusoikeuden lisäksi tarvittavat tulontasaukset ohjattaisiin aluekunnille ja niitä voitaisiin käyttää myös kokonaisveroasteen säätelyyn. On kuitenkin selvää, että aluekunnilla olisi itsellään intressi minimoida kustannuksensa mm. parantamalla perustason sotea, mikä on uudistuksen keskeisiä tavoitteita.
Olen itse päätynyt aluekuntaratkaisuun kirjassani Virkanimitysruletti (WSOY 2011). Käsittääkseni perustuslakia ei ole tarkoitettu asukkaiden vahingoksi. Raamattuakin on tulkittu nykyaikaan ja kirjoitettu nykykielelle. Suomen perustuslaille tai sen tulkinnalle voitaisiin tehdä samoin.
Silvo Kaasalainen
kunnallispolitiikan dosentti