Silvo Kaasalainen
Puheenaihe: Viisitoista kuntaa riittää (Aamulehti)
Yli puolet kuntien toiminnoista on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä. Sen vuoksi kuntarakenteen uudistamisen ja sote-uudistuksen pitäisi kulkea yhdessä. Kuva Parkanon terveyskeskuksesta.
53
Kun ministerit Paula Risikko ja Susanna Huovinen taistelevat sotesta, jotain on tietysti vialla. Taisteluun pitäisi kuitenkin osallistua myös kuntaministeri Henna Virkkusen.
Onhan yli puolet kuntien toiminnoista sosiaali- ja terveystointa, joten kuntarakenteen ja sote-uudistuksen pitäisi kulkea yhdessä.
Yhtenäisen johdon puute on koko uudistushankkeen pahin kuolemansynti.
Toinen kuolemansynti on uudistuksen toteuttaminen takaperoisesti.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo oivallisesti: ”Minusta on aivan selvää, että toiminta pitää miettiä ensin, ja rakenne vasta sen mukaan, mitä toiminta vaatii.” (Suomen Kuvalehti 44/2013)
Kolmas kuolemansynti on kuntaliitosten jättäminen kuntien vapaaehtoisuuden varaan. Perustuslain 122. pykälän mukaan kuntajaosta päättää eduskunta, joten hallitus laiminlyö velvollisuuksiaan.
Vapaaehtoisesti ei synny organisaatioita, joille voitaisiin antaa valta, vastuu ja rahat myös soten toteuttamiseen.
Hallitusohjelma sisältää kuitenkin aivan oikean tavoitteen: ”Kuntauudistuksella luodaan palvelurakenne, jossa valta ja vastuu palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta ovat yhdellä, riittävän laajaan asukas- ja osaamispohjaan perustuvalla taholla.”
Kansanedustaja Petteri Orpon työryhmän kompromissimallilla tarpeeksi isoja ”tahoja” vain ei synny. Perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen integraatio ei toteudu.
Niin Tampereen kuin Helsingin ympäryskunnille ratkaisuksi kaavaillaan seutuhallintoa. Uudistusten tulee kuitenkin koskea koko kansaa. Tällaisiakin malleja on olemassa.
Keskusta on ehdottanut ratkaisuksi maakunta-kotikuntamallia, jossa soten hoitaisi maakunta. Verottajia olisivat ilmeisesti Ruotsin mallin mukaan sekä maakunta että kunnat.
Malli jättäisi hallinnollisen raja-aidan maakunnan ja kuntien välille. Pienistä kunnista tulisi valtionosuuksien turvin toimivia suojatyöpaikkoja. Ratkaisu olisi kallis ja saattaisi korottaa kokonaisveroastetta.
Toimivamman ratkaisun on esittänyt entinen kansliapäällikkö Kari Välimäki. Hän puhui kahdestakymmenestä kunnasta. Ajatuksena oli muodostaa sairaanhoitopiirien alueista kuntia, jotka vastaisivat kaikista kuntapalveluista.
Sittemmin on käynyt selväksi, että erikoissairaanhoidon riittävän väestöpohjan takaamiseksi on pienimpiä piirejä yhdistettävä. Tuloksena saattaisi olla viisitoista kuntaa.
Nykyiset kunnat ja kuntayhtymät voitaisiinkin suoraan siirtää uusiin aluekuntiin, jotka hoitaisivat uudelleenorganisoinnin.
Palvelusta vastuussa olevan organisaation on voitava itse päättää, miten se järjestää palvelunsa. Vain näillä valtuuksilla varustetuilta kunnilta voidaan vaatia miljardin euron säästöjä ja myös toteuttaa ne.
Aluekunnan sisään rakentuvien osahallintoalueiden tai ”kotikuntien” tulisi olla sen kokoisia, että ne voisivat ottaa hoitaakseen myös terveyskeskukset. Ovathan sote-palvelut asukkaiden tärkeimpiä peruspalveluita. Turhia organisaatioita ei kannata ylläpitää.
Ilman rahaa ei mikään kuitenkaan toteudu. Uudelle kunnalle annettaisiin verotusoikeus ja Kela-rahat. Tämä vastuullinen aluekunta keräisi verot myös osahallintoalueidensa palvelujen tuottamiseen, jolloin maakuntaverolta ja hallintorajoilta vältyttäisiin. Uudelle kunnalle voitaisiin antaa myös työterveyshuolto joko itse tai sopimuksin toteutettavaksi.
Malli soveltuu koko Suomeen Uusimaa mukaan lukien, jolloin nykyistä HUS-aluettakaan ei tarvitsisi pilkkoa.
Uudenmaan kokoinen hallintoalue ei ole edes poikkeuksellinen. Budapestissa aluehallinto hoitaa 1,7 miljoonan ihmisen yhteiset asiat, ja sen sisään muodostetut 23 ”kotikuntaa” vastaavat lähipalveluista.
Tällaisella ratkaisulla olisi riittävien valtuuksien ja taloudellisten hartioiden lisäksi myös muita olennaisia hyötyjä: nykyisten kuntien välinen kilpailu häviäisi, veroprosentit ja palvelut tasoittuisivat.
Suureksi kysymykseksi kuitenkin jää, suostuvatko nykyiset kuntien vallanpitäjät luopumaan asemistaan ja eduistaan palvelun ja kansalaisten hyväksi.
Silvo Kaasalainen on kunnallispolitiikan dosentti, hallintotieteiden tohtori.
Kommentoi: Miten uudistukset pitäisi toteuttaa?
Kirjoita aiheesta lehden Jatkot-palstalle: nakokulma@aamulehti.fi