Julkaistu Vpl. Pyhäjärvi –lehdessä 1/2008
Teksti ja kuvat:
Silvo Kaasalainen
Kanadassa Mindenin kaupungin lähettyvillä on tienviitta, johon taiteilija on maalannut onkimiehen ja sen alle tekstin The Kaasalainen´s. Kyltin osoittamasta paikasta löytyvät Konnitsan Kaurusta lähtöisin oleva serkkuni Arvo Kaasalainen ja hänen vaimonsa Barbara. Kävin viime kesänä pikkuserkkuni Jussi Kemppaisen ja hänen kalakaverinsa Kalle Kanniston kanssa tapaamassa Arvoa. Vein tuliaisiksi Kiimajärven pohjasta poimimiani pikkukiviä, jotka kertovat hänelle menetetystä synnyinseudusta.
Juuret Karjalan kunnailla
Pyhäjärvi-kirjan valokuvassa sivulla 151 on isoisäni ”herastuomari Tuomas Kaasalaisen perhe Konnitsan Kaurusta v. 1909”. Kuvateksti kertoo edelleen: ”– seisomassa Tuomaan veli Johannes, joka meni Amerikkaan”. Johannes ja hänen mahdolliset jälkeläisensä ovat sittemmin kadonneet Amerikan Yhdysvaltoihin, eikä hänestä ole kuultu mitään. Samassa kirjan kuvassa isäni Arvi on jo äitinsä Anna Karosen sylissä. Sen sijaan setäni Jalmari, Arvon isä, syntyi vasta 1913.
Jalmari Kaasalainen muutti perheineen Kanadaan sotien jälkeen. Tämä perhe ei kadonnut Haliburtonin ylämaille, vaan suku vaikuttaa yhä voimallisesti nyky-Kanadassa.
Ennen sotaa isäni Arvi Kaasalainen ja äitini Elisa (os. Musakka) asuivat setäni Jalmari Kaasalaisen ja tämän vaimon Helvin (os. Tikka) kanssa yhteisen talon eri päissä. Mansardikattoinen talo oli Kiimajärven rantamaisemassa edessään idyllinen lahden poukama. Poukaman suojana oli pieni saari, jossa kesällä pidettiin lampaita. Minä ja serkkuni Arvo ehdimme syntyä Kiimajärven rannalla. Nähtyäni paikan viime kesänä en ihmettele, että vanhempani palasivat välirauhan aikana takaisin mukanaan myös siskoni Tuula. Jalmari-sedän perhe ei Karjalaan palannut. Se oli jo ennen jatkosotaa päättänyt muuttaa Kanadaan, jonne Helvin isä oli mennyt jo aikaisemmin.
Jalmarin perhe Kanadaan
Helvin isä Jooseppi Tikka (s. 1888) oli muuttanut Kanadaan jo vuonna 1929 valmistamaan elämisen pohjaa vaimolleen Katrille (os. Äijö) ja kahdelle tyttärelleen. Jooseppi, joka Kanadassa tunnettiin nimellä Joe, ehti rakentaa myös Jalmarin ja Helvin perheelle oman talon, jonne asettua uudessa kotimaassa.
Minulla on mielikuva Jalmarin ja Helvin perheen vierailusta meillä Hämeenkyrössä ennen Amerikkaan lähtöä 1948. Jalmarin pojista olivat mukana kaksitoistavuotias Arvo (s. 1936) ja nuoremmista veljistä Eerni (s. 1939). Kaarlo (s. 1940) oli vielä sotalapsena Ruotsissa, ja hän sai pehmeän laskun takaisin perheeseensä, sillä matkalaiset viipyivät Ruotsissa kolme kuukautta. Ms. Gripsholm vei siirtolaiset turvallisesti Atlantin yli. Pojista Arvo on elossa ja viettää nyt eläkepäiviä skotlantilaista sukujuurta olevan vaimonsa Barbaran ja poikiensa perheiden kanssa.
Pelkkien ulkomaalaisten joukossa ei Arvon perhe ole Canning-järven rannallakaan, sillä alueen historiassa ja nykypäivässä vilisee suomalaisnimiä: Könni, Jokinen, Flink, Saarimäki, Hoikka, Heinonen, Ketola, Harju, Stark, Tikka, Kaasalainen. Nimien lukumäärästä jo voi päätellä Amerikan merkityksen suomalaisille leveämmän leivän tavoittelussa. Runsas siirtolaisuus on osoitus myös suomalaisten rohkeudesta uuden etsintään; siinä voi halutessaan nähdä jo Nokia-konsernin kaltaisen globaalin yrittäjyyden siemenen.
Suomalaista kirvesmiestaitoa
Jalmarin perhe päätyi Ontarioon Mindenin pikkukaupungin ulkopuolelle komean järven rannalle, kallioisen jokimaiseman kupeeseen. Paikallislehden toimittaja Marjorie Ludlow Green kävi muutama vuosi sitten haastattelemassa Arvoa ja otsikoi juttunsa ”So much like home, The Finnish village at Scott´s Dam”. – Kuin kotona Suomessa, suomalaiskylä Scott´s Damissa. Paikka on sekä ilmastoltaan että ympäristöltään kuin kaunis kallioinen järviseutu täällä meillä. Toimittajan maininta ”suomalaiskylästä” viittaa siihen, että sen väestö on suurelta osin suomalaista perua. Se viittaa myös suomalaisella kirvesmiestaidolla tehtyihin rakennuksiin, joista suuri ansio lankeaa Arvon äidinpuoleiselle isoisälle Jooseppi Tikalle ja osaksi myös Arvon isälle Jalmari Kaasalaiselle.
Jooseppi Tikka tuli kuuluisaksi monipuolisista käden taidoistaan. Talvisin Jooseppi toimi tukkisavotoilla seppänä ja kesäisin hän rakensi hirsimökkejä ja huviloita aina Quebecissä asti. Hänen tunnuslauseensa oli: ”Mitä et pysty itse tekemään, sitä et tarvitse.” Canning-järvestä laskevan joen suulla kosken kupeessa on suosittu bed and breakfast -lomanviettopaikka Sunny Rock Lodge, jonka kolmikerroksinen päärakennus on Joosepin tekemä. Luomusta voi ihailla nettiosoitteessa www.sunnyrock.on.ca. Juuri Sunny Rock Lodgesta kehittyi keskeinen suomalaisten tapaamis- ja juhlapaikka. Se on edelleen varsinkin Torontosta tulevien lomalaisten suosiossa.
Sunny Rock Lodgen rakentamisesta Jooseppi sai palkaksi paitsi rahaa myös oman järvenrantatonttinsa. Tämän suuren urakan jälkeen hän pystyi rakentamaan talonsa ja myöhemmin myös Jalmarin ja Helvin käyttöön tulleen talon. County life -lehdessä 6.7.1993 julkaistiin Lillian (Könni) Winterfloodin muistiinpanoihin perustuva historiikki, joka kuvaa Joe Tikkaa ja hänen suomalaista rakennustyyliään suurella kunnioituksella: ”Hän oli hyvin kekseliäs, kärsivällinen, viisas mies, pieni kooltaan mutta suuri tiedoiltaan ja taidoiltaan.” Joe kehitti kolmikerroksista Sunny Rock Lodgea rakentaessaan oman talja- ja vipusysteeminsä, jolla hän pystyi yksin nostamaan hirret ylös rakennuksen noustessa. Suomalainen tapa lujien nurkkasalvosten teossa oli myös alueella ennen tuntematon.
Nykyisin Sunny Rock Lodgen omistaa Sally Moore, joka osoittautui avoimeksi ja hyväntahtoiseksi lomapaikan haltijattareksi. Hän näkisi mielellään myös Suomesta tulevien karjalaisten sukukokouksen omassa hotellissaan. Torontosta on paikalle kahden ja puolen tunnin ajomatka, mikä Kanadan mittasuhteissa ei ole matka eikä mikään.
Nykyisin Jalmarin ja Helvin poika Arvo ja hänen vaimonsa Barbara isännöivät Joosepin päätaloa, joka on nykyaikaistettu ja varustettu myös ilmastointilaittein. Jalmari aloitti raskaissa tupakkafarmin töissä, mutta siirtyi pian rakentamaan yhdessä Joosepin kanssa mökkejä ja veneitä. Järven rannasta voi tuolloin ostaa tontteja ja rakentaa niille mökkejä, joista muutaman vuoden päästä sai hyvät myyntitulot, kun voittokin oli verotonta. Olen Arvolta saanut kuvan myös linjakkaasta puuveneestä, jonka taakse Jalmari on ylpeänä kirjoittanut ”Ontarion kaunein vene Mindenin vesillä kesällä 1976”.
Helvi hoiti kolmea poikaa kotona ja kutoi ahkerasti mattoja myyntiin. Kieliopinnot tuottivat vanhemmille töitä, mutta lapsille uusi kieli aukesi nopeasti. Jalmari ja Helvi saattoivat vierailullaan Suomessa 1973 kertoa hyvät kuulumiset. Uuden mantereen hyviä puolia olivat myös lomat etelässä. Jalmari ja Helvi viettivät talvesta 2-3 kuukautta Lake Worthissa Floridassa, jossa asuu paljon suomalaisia. Jään ja lumen keskeltä kulki talvisin lomalaisten virta iloiseen ja lämpimään uudelleen tapaamiseen joka vuosi.
Kolmaskin sukupolvi menestyy
Jalmarin ja Helvin pojat löysivät kaikki koulun jälkeen oman paikkansa Kanadan yhteiskunnassa. Eerni (Ernie) opiskeli ilmailuinsinööriksi ja palveli sitten Kanadan ilmavoimia. Kaarlo teki töitä Kanadan rautateillä ja pätevöityi siellä taloushallinnon vastuullisiin tehtäviin (Certified Management Accountant). Pojista on vielä elossa Arvo, joka lukion jälkeen suoritti tutkinnon teknisessä korkeakoulussa Torontossa. Hän sai töitä Kanadan ilmavoimissa, jossa opetti alokkaille sotilasviestintään ja tutkajärjestelmiin liittyvää elektroniikkaa. Myöhemmin hän siirtyi opettajaksi Ontarion korkeakouluihin.
Arvo tapasi vaimonsa Barbaran, kun tämä oli kesätöissä ravintolassa. Barbara on luokanopettaja, mutta hän toimi myös vuosia Kanadan Punaisen Ristin valvojana. Eläkkeelle jäätyään hän hankki koulutuksen Kanadan kirkon (United Church of Canada) maallikkosaarnaajaksi. Sekä Barbara että Arvo ovat kiinteästi mukana Lindsayn seurakunnan toiminnassa.
Arvolla ja Barbaralla on kolme poikaa Paul, John ja Steven. Myös pojista on tullut insinöörejä ja he ovat vastuullisissa tehtävissä. Vanhin poika Paul työskentelee rakennusprojekteissa Ontariossa. Keskimmäinen poika John on Ontarion hallinnon alueinsinööri, jonka tehtävänä on pitää huolta siitä, etteivät vedet saastu ja ettei maisemaa tuhota täyttömailla. Nuorin poika Steven toimii kansainvälisessä konsulttiyrityksessä ydinvoimaloiden turvallisuuskysymysten asiantuntijana.
Hyvä paikka elää
Kysyin jo ennen vierailuani Arvolta, miltä Kanadassa olo on maistunut ja onko heidän perhetraditioissaan jäljellä mitään suomalaista. Vastaukseksi sain, että ”Kanada on ollut meille hyvä”. Olen nyt vakuuttunut siitä, että hänen arvioonsa on täydet perusteet. Varsinkin kesäisin poikien perheet tapaavat kotimaisemissa. Stevenin ja hänen vaimonsa Sharonin perheellä on kesämökki vanhan kotitalon vieressä. John ja hänen vaimonsa Dawn ostivat viime elokuussa mökin Arvon ja Barbaran talon toiselta puolelta Arne Ketolan tyttäreltä Dollyltä. Tämä mökki on Jooseppi Tikan ja Arne Ketolan rakentama. Mökki oli myynnissä viime kesänä. Lippusalkoihin oli nostettu sekä Suomen että Kanadan liput muistuttamaan rakennuksen ja alueen historiasta.
Paul ja hänen avovaimonsa Diana ovat palanneet suorastaan mökkeilyn juurille. He ovat innokkaita luontoihmisiä, ja Paul osti muutama vuosi sitten korvesta ison palstan erämaajoen rannalta ja rakensi sinne metsästys- ja kalastusmajan. Rakennusvaiheessa hän säilytti välineitään ja tarvikkeitaan erillisessä vajassa. Eräänä aamuna rakennukselle tullessaan hän löysi vajan lattialta kuolleen karhun. Karhu oli rymistellyt ikkunasta sisään ja rytäkässä nirhannut kaulavaltimonsa ja vuotanut kuiviin keskelle lattiaa.
Kesäisin Canning-järven rannalla on todellinen Kaasalaisten keskittymä. Kiitospäivänä ja jouluna koko joukko syö yhdessä kalkkunaa. Suvusta vain Arvo ymmärtää vielä hieman suomen kieltä, mutta kaikki saunovat suomalaiseen tapaan Jalmarin rakentamassa saunassa. Arvon äiti opetti Barbaran tekemään pullaa ja piirakkaa. Oppi on mennyt perille, sillä pulla oli aivan kuin oman äitini tekemää. Henkisten ominaisuuksien lisäksi siis myös jotain konkreettisesti suomalaista ja karjalaista on siirtynyt merten taakse. Pulla ja sauna ovat sanoinakin käytössä koko Pohjois-Amerikassa.